keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Avattu!



Noniin blogin ulkoasu on vielä kesken, mutta avattu tämä helahoito kuitenkin on!

Olen miettinyt aivan järjettömän pitkään mistä kirjoitan blogia, kokeillaan josko tämä nyt inspaisi kunnolla. Olen ihan hurahtanut tähän hommaan, joten aloitetaan! Voisin ensin esitellä 2 suittiani.

Elämäni ensimmäinen työni oli ihan vain kaksivärinen koiran pää. Mallina oli tarkoitus käyttää ropehahmoani ja alteriani, mutta jätin sen ns. pelkistettyyn vaiheeseen,koska se oli koe kappale.

Aikaa tämän pörriäisen tekoon meni reilu 13 tuntia. Laitan myöhemmin tämän työn vaiheet näytille.
Oma arvioni työstä (asteikko 4-10)
Näkyvyys: Tämä on kieltämättä ensimmäisessä heikoin puoli. Näkee kyllä, mutta huonosti silmämateriaalivalinnan takia. Silmien sijoittaminen oli haastavaa. 6.
Ulkonäkö: Koiralta se onneksi näyttää. Olen ihan tyytyväinen ensimmäiseksi työksi. 8.
Kestävyys: Olen tätä aika paljon vanutellut edes takaisin ja kaikki osat ovat pysyneet paikoillaan, joten aika luja pohja sillä on. 8+
Kokonaisuus: Ensimmäiseksi työksi ei ihan toivon. Kehityskelpoinen. 7½









Toinen työni oli lohikäärme, josta en ole saanut vielä piirretyksi kuvia. Aluksi minun piti tehdä koira, taas. Mutta sain inspiraation ja aloin luomaan jotain uutta ja haastavampaa kuin aikaisempi työni. Poltin päreeni (ja sormeni) monta kertaa tätä tehdessä, mutta olin ylpeä lopputuloksesta. Tälle liskolle tulee vielä käpälät, häntä, mahdollisesti jalat ja tottakai siivet! Uskokaa tai älkää, tämän otuksen nimeksi tuli Worthless. Ajatusmaailmani pyöri tuhatta ja sataa kun tätä tein. Tunsin arvottomuudenkin tunnetta, ja silloin laitoin kankaita paikoilleen. Ja mietin nimeä. Nimi ei kuitenkaan kerro tästä liskosta ihan kaikkea. ;)

Työtunteja takana n. 10.
Oma arvioni työstä (asteikko 4-10)
Näkyvyys: Tässä näkyvyys oli jo huomattavasti parempi kun tein pohjan eri taktiikalla. Silmissä on käytetty kartonkia ja tylliä. 8+
Ulkonäkö: Onnistunut. Olen tyytyväinen luomukseeni ja se näyttää miltä sen pitääkin näyttää. 9.
Kestävyys: Sisälle tarvitsee ehkä hieman vielä vahvikkeita. Vaahtomuovi on joistakin kohdista ns liiankin taipuisa. En uskaltaisi ihan tämän päälle istua tai heittää täysillä seinään ja vannoa että kyllä se kestää :D. 7-
Kokonaisuus: Kaikenkaikkiaan tykkäsin ja toinen koskaan tekemäni fursuitin pää. 8½


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti