Olen taas vähän edennyt ensimmäisen projektini kanssa ja se on saanut samalla kokea muodonmuutoksen. Tässä vähän kuvia:

Elämä harrastuksen äärellä
perjantai 31. lokakuuta 2014
torstai 9. lokakuuta 2014
Worthless
Vuorossa Worthless. Arvon pörröinen lohikäärme :D
Ajattelin lähteä kokeilemaan toisenlaista tekotapaa tämän suitin kohdalla. Sain heti ainakin näkyvyyttä enemmän ja vaahtomuovia meni huomattavasti vähemmän. Sarvien toteuttaminen oli myös hankalaa. Jouduin muutamaan otteeseen laskemaan kymmeneen niitä tehdessä.

Torahampaat! Tein niistä huomattavasti pidemmät, kuin mitä tein edelliselle. Halusin hampaiden näkyvän alahuulen yli.
Kokeilua päähän. Hyvin istuu!
Nonniin! Karvat paikoillaan, sekä kuonon sarvet. Silmiä, alaleukaa ja loppukarvoitusta vaille valmis.
Lisää hampaita.
Silmät, alaleuka ja loput karvat viimein paikoillaan!
Ja loput purukalustosta.
Hello Worthless!
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Koiran pää
Laajemmassa esittelyssä sitten toinen työni ja vähän kuvia vaiheista.
Alkuun siis kokosin muotoja yksittäsistä ns hukkapaloista vaahtomuovia. Sain kuin sainkin viimein muotoa kasaan ja palat kestivät hyvin paikoillaan.

Lisäsin jättikokoiset korvat ja muotoilin saksilla pään kulmia ja reunoja. Laajensin hieman silmäkuoppia ja lisäsin tukipaloja päähän.
Ja nyt on alaleuka paikallaan! Base oli siis kokonaisuudessaan valmis. Leuka ei ole liikkuvaa sorttia, mutta jätin sen hieman raolleen (Ei näy kuvassa, kun nojaa peittoon.) jotta saan hampaat näkyviin.
Tässä välissä en kuvia enempää kerennytkään enää ottamaan, kun niin innokkaasti laittelin kankaat paikoilleen ja silmätkin tein samaan rytäkkään, sekä hampaat :)
Avattu!
Noniin blogin ulkoasu on vielä kesken, mutta avattu tämä helahoito kuitenkin on!
Olen miettinyt aivan järjettömän pitkään mistä kirjoitan blogia, kokeillaan josko tämä nyt inspaisi kunnolla. Olen ihan hurahtanut tähän hommaan, joten aloitetaan! Voisin ensin esitellä 2 suittiani.
Elämäni ensimmäinen työni oli ihan vain kaksivärinen koiran pää. Mallina oli tarkoitus käyttää ropehahmoani ja alteriani, mutta jätin sen ns. pelkistettyyn vaiheeseen,koska se oli koe kappale.
Aikaa tämän pörriäisen tekoon meni reilu 13 tuntia. Laitan myöhemmin tämän työn vaiheet näytille.
Oma arvioni työstä (asteikko 4-10)
Näkyvyys: Tämä on kieltämättä ensimmäisessä heikoin puoli. Näkee kyllä, mutta huonosti silmämateriaalivalinnan takia. Silmien sijoittaminen oli haastavaa. 6.
Ulkonäkö: Koiralta se onneksi näyttää. Olen ihan tyytyväinen ensimmäiseksi työksi. 8.
Kestävyys: Olen tätä aika paljon vanutellut edes takaisin ja kaikki osat ovat pysyneet paikoillaan, joten aika luja pohja sillä on. 8+
Kokonaisuus: Ensimmäiseksi työksi ei ihan toivon. Kehityskelpoinen. 7½

Toinen työni oli lohikäärme, josta en ole saanut vielä piirretyksi kuvia. Aluksi minun piti tehdä koira, taas. Mutta sain inspiraation ja aloin luomaan jotain uutta ja haastavampaa kuin aikaisempi työni. Poltin päreeni (ja sormeni) monta kertaa tätä tehdessä, mutta olin ylpeä lopputuloksesta. Tälle liskolle tulee vielä käpälät, häntä, mahdollisesti jalat ja tottakai siivet! Uskokaa tai älkää, tämän otuksen nimeksi tuli Worthless. Ajatusmaailmani pyöri tuhatta ja sataa kun tätä tein. Tunsin arvottomuudenkin tunnetta, ja silloin laitoin kankaita paikoilleen. Ja mietin nimeä. Nimi ei kuitenkaan kerro tästä liskosta ihan kaikkea. ;)
Työtunteja takana n. 10.
Oma arvioni työstä (asteikko 4-10)
Näkyvyys: Tässä näkyvyys oli jo huomattavasti parempi kun tein pohjan eri taktiikalla. Silmissä on käytetty kartonkia ja tylliä. 8+
Ulkonäkö: Onnistunut. Olen tyytyväinen luomukseeni ja se näyttää miltä sen pitääkin näyttää. 9.
Kestävyys: Sisälle tarvitsee ehkä hieman vielä vahvikkeita. Vaahtomuovi on joistakin kohdista ns liiankin taipuisa. En uskaltaisi ihan tämän päälle istua tai heittää täysillä seinään ja vannoa että kyllä se kestää :D. 7-
Kokonaisuus: Kaikenkaikkiaan tykkäsin ja toinen koskaan tekemäni fursuitin pää. 8½

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)